Syvä iskumme on, viha voittamaton, meil' armoa ei kotimaata. Koko onnemme kalpamme kärjessä on, ei rintamme heltyä saata. Sotahuutomme hurmaten maalle soi, mi katkovi kahleitansa. Ei ennen uhmamme uupua voi, kuin vapaa on Suomen kansa. Kun painuvi päät muun kansan, maan, me jääkärit uskoimme yhä. Oli rinnassa yö, tuhat tuskaa, vaan yks' aatos ylpeä, pyhä: Me nousemme kostona Kullervon, soma on sodan kohtalot koittaa. Satu uusi nyt Suomesta syntyvä on, se kasvaa, se ryntää, se voittaa. Häme, Karjala, Vienan rannat ja maa, yks' suuri on Suomen valta. Sen aatetta ei väkivoimat saa pois Pohjolan taivaan alta. Sen leijonalippua jääkärien käsivarret jäntevät kantaa, yli pauhun kenttien hurmeisten päin nousevan Suomen rantaa.
